Eläkkeelle siirtymiseni lähestyy kovaa vauhtia ja periaatteessa ”työaamukamman” piikkien katkonta olisi voinut alkaa jo tovi sitten. En kuitenkaan ole työhöni niin kyllästynyt, päinvastoin mielenkiintoa riittää loppuun asti. Viestikapulan vaihto tapahtuu joulukuun aikana. Jatkaja, Lasse, odottelee vaihtopaikalla malttamattomana. Yrityskehitystehtäviä on minulla takana nyt noin 40 vuotta. Työpaikkoja on ollut sekä yksityisellä että kuntatyönantajalla. Pisin ja ehkä myös antoisin työjakso, 17 vuotta, on ollut nykyisellä työnantajallani Kehittämisyhtiö Witas Oy:llä.
Lapsina usein keskustellaan toiveammateista, minulle se oli lääkäri. Lääkäriä ei minusta tullut, mutta opiskelin insinööriksi ja myöhemmin myös merkonomiksi, mistä onkin ollut hyvä apu koko työuralla. Työelämässä olen todennut, että ihminen on sopeutuvainen monenlaisiin tehtäviin, kunhan vain rohkeasti tarttuu työhön, hankkii tietoa ja opettelee. Olen tehnyt töitä elämäni aikana ainakin 13 eri ammatissa (koneistaja, hitsaaja, teollisuusvartija, laitosmies, työnjohtaja, konsultti, tuotantopäällikkö, elinkeinoasiamies, toimitusjohtaja, kuluttajaneuvoja, kunnansihteeri, kunnanjohtaja, kehittämispäällikkö). Kerroin tämän siksi, että jospa se kannustaisi nuorempia rohkeasti ottamaan vastaan työtä, joka ei nyt juuri vastaa omaa koulutusta. Eräs työkaveri huumorilla totesikin, että kuolet varmaan poliisina.
Kinnulalainen sanonta: ”Pohjalta paranoo ku kinnusten piimä” sopisi tähän. Vuodet Witaksella ovat olleet parhaita, mielenkiintoisia - itsenäistä ja haastavaa työtä yritysten parissa. Tästä kiitokset työnantajalle, hyville työkavereille ja yrittäjäasiakkaille. Työelämä ja -ympäristö on vuosikymmenien varrella ollut murroksessa. Rajuja muutoksia on tullut kaikille toimialoille. Automaatio- ja informaatioteknologia ovat mullistaneet maailman. Teollisuus supistuu ja erikoistuu sekä palvelualan merkitys kasvaa. Kaikki nämä ovat tuoneet uusia haasteita yrityksille: kehittämiselle ja sitä kautta kilpailukyvylle ja taloudelle. Näissä haasteissa on myös meidän kehittäjien ja kehittämisyhtiön pysyttävä mukana.
Nuorten koulutukseen, työhön perehdyttämiseen sekä työllistymiseen olisi nyt todella satsattava niin julkisella taholla kuin myös yrityksissä. Mielestäni eläkeputkien tukkiminen ja työurien pidentäminen ei ole ensisijainen lääke nykytilanteeseen. Koulutetuilla nuorilla on jo pohja nykytekniikoille ja uusille innovatiivisille avauksille. Kyllä me vanhemmat joudamme jo ansaitulle eläkkeelle – uskallan epäillä, tulisiko meistä enää kouluttamallakaan digiajan taitajia, saati sitten uuden kehittäjiä.
Nyt kun eläkkeelle lähtö on tullut esille, on minulle esitetty kysymyksiä, joihin on ollut heti siltä seisomalta vaikea vastata: mitä tekisit toisin, oletko tyytyväinen elämääsi, kuinka olet jaksanut nuo vuodet? Työ sinällään on ollut vaihtelevaa ja mielenkiintoista ja antanutkin sen mitä olen tavoitellut. Jaksamiseen on oleellisesti vaikuttanut jo työelämän alkutaipalella saatu hengellinen mielenrauha ja lisäksi kovienkin kokemusten kautta tullut henkinen kestävyys ns. ”kantti”. Sisäinen levollisuus, onnellisuus ja rauha ovat erittäin arvokkaita lahjoja tällaisessa erilaisten pelkojen maailmassa, jossa nyt elämme. Lahja todellakin: rauha on meille lahja niin kuin itse elämäkin, ei ihmisen työn saavutus. Lahja hyödyttää kuitenkin vastaanottajaa vasta sen jälkeen kun se on vastaanotettu. Hyvä on kiteyttää näihin todellisen Elämän antajan, Jeesuksen sanoihin: ” Rauhan minä jätän teille, minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö ” (Joh. 14:27).
Mauno Laulumaa
Kehittämispäällikkö |
